⛤ Jamblikhos pitää ihmisen sielua todellisuuden valtaisassa kokonaisuudessa mitättömänä olentona, sillä se ei kykene saavuttamaan minkäänlaista pysyvää yhteyttä miellettävään (νοητός) maailmaan. Sielu tarvitsee jumalten apua —ts. armoa— pystyäkseen mitenkään toimimaan millään merkityksellisellä tavalla. Vaikka sielu on olemukseltaan (οὐσία) rikkinäinen, se voi kuitenkin jonkin verran vaikuttaa asioihin toiminnallaan. Jamblikhoksen mukaan sielun osana on yhteistyö jumalien kanssa. Sitä tekninen termi θεουργία —sielun «jumalallinen työ» tai «jumalien työ» sielun kautta— tarkoittaa. Työn ilmenemismuotoja ovat rukoileminen, uhraaminen, ennustaminen yms. — ts. kaikki se, mitä vastaan Porfyrios hyökkää kirjeessään Anebolle. Rituaalit ovat tärkeämpiä kuin filosofinen askeesi tai diskursiivinen ajattelu.
On totta, että Jamblikhos alleviivaa uskonnon harjoittajan hyveellisyyttä ja henkilökohtaista pyhyyttä, jotta tämä olisi sopiva välikappale jumalista lähtevälle virtaukselle. Jamblikhos kuitenkin painottaa voimakkaasti, että koko prosessin avain on jumalien käsissä — inhimilliset, keinotekoiset tai luonnolliset tekijät hän sivuuttaa tai antaa niille korkeintaan apuroolin. Hän järkähtämättömästi pitää kiinni siitä, ettei ihminen voi pusertaa korkeammista olennoista mitään, sillä ne ovat luonteeltaan turtia (ἀπαθής) — kaiken vaikutuksen ulottumattomissa.
Stanford Encyclopedia of Philosophy
Adrien Lecerf: Iamblichus
Kommentit
Lähetä kommentti