⨂ Merkittävän adeptin lienee pakko salata valtaosa syvähenkisestä elämästään, jotta ei tulisi paljastaneeksi sitä suruttomille ja asiasta piittaamattomille. Mutta hän murehtii eikä iloitse tästä hiljaisuudesta, sillä hän koettaa aina löytää keinoja, joilla ammentaa sielunsa puhtainta substanssia muiden sielujen tyhjyyden täytteeksi. Hänestä on parempi, että hänen oma sielunsa riutuu tai jatkaa maallista vaellustaan, kuin se, että toisten sielut jäisivät vaille minkäänlaista tarmoa tai rauhaa. Adepti on mielestään lähetetty muiden pariin murtamaan muurit, jotka erottavat heidät niin toisistaan kuin elämän lähteestäkin — ei rakentamaan uusia muureja. Ollessaan toisten seurassa adeptin mieleen muistuu vanha maaginen kuva pelikaanista, joka syöttää pienokaisiaan sydänverellään. Ja kun uhraus on saatu päätökseensä ja hän menee menojaan kohti lopullista adeptiutta, hän kulkee ypöyksin, sillä ihminen saavuttaa korkeimman viisauden kuoleman kaltaisessa yksinäisyydessä. Ei mikään "ryhmä" —ei edes "huolellisesti järjestäytynyt"— ole koskaan päässyt käymään tuosta muinaisesta portista.
W.B. Yeats: Is the Order of R.R. & A.C. to Remain a Magical Order, 1901
Kommentit
Lähetä kommentti